...vähän pilkahteli aurinko taas pitkästä aikaa, kun oltiin Nemon kanssa kävelyllä. Nurmikko viherti jo monessa pihassa ja Nino löys eilen leskenlehden nuppuja. Sormet syyhyäis haravoimaan ja hoitamaan pihaa, mutta kappas vaan, ku ei mulla enää oo pihaa. Paljon jäi perunoitakin maahan syksyllä. Siihen peltoon, jonka mä vaivalla lapiolla käänsin. Se olikin itseasiassa jo toinen pelto. Toinen meni pilalle, kun kaivurilla möyrittiin maata. Sen jälkeen se oli ihan mahdoton savikko ja täynnä kiviä, ei mullasta enää jälkeäkään..

Esitys meni oikein hyvin, yhdeltä tanssijalta lähti vaan tossu jalasta, ni joutu korjaileen kesken kaiken. Eikä mua oikeestaan jännittänyt, mutta kummasti se hymy ei vaan meinaa irrota. Eihän sitä nyt koko ajan tarvi olla suu messingillä, mutta välillä edes.. Kamerankin unohdin sujuvasti kotiin lataukseen, tottakai. Yksi kuvaaja siellä kyllä oli, että jos onnistu kuvat ja luvan saa, ni laitan tänne..

Pari sormusta oon tehnyt ja joitain rannekoruja ja korviksia, mutta ne nyt on vasta harjotuskappaleita, en viitti kuvailla. Ensimmäiset piti sillon kuvata, ku olin niin innoissaan, mutta nyt käytössä oon huomannut, että tää hopeoitu kuparilanka on kyllä tosiaan vaan harjottelua varten. Tuntuu kuluvan hopeointi pois tosi nopeasti, ainakin jos käyttää koruja koko ajan niin kuin mä. Ja pesee käsiä miljoona kertaa päivässä.. Eli oikeeta hopealankaa seuraavax...